B12-vitamiini on tärkeä kehon useille toiminnoille

VitaePron monipuolinen koostumus sisältää myös B12-vitamiinia eli kobalamiinia, joka on tärkeä useille kehon toiminnoille.

B-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, joka toimii elimistössä koentsyyminä energiaravintoaineiden kuten proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihdunnassa. B-ryhmän vitamiineihin kuuluu kahdeksan eri vitamiinia, joista jokaisella on elimistössämme oma tehtävänsä. Ne eivät myöskään pysty korvaamaan toisiaan. Kaikki B-vitamiinit liittyvät kehon entsyymijärjestelmiin ja kaikki folaattia lukuun ottamatta osallistuvat energia-aineenvaihduntaan.

Ikäihmiselle erityisen tärkeä B12-vitamiini

B12-vitamiinin hyviä lähteitä ovat muun muassa maksa, kala, liha ja maito. B12-vitamiinia on vain eläinkunnan tuotteissa: vegaaniruokavaliota noudattavien onkin syytä huolehtia vitamiinin saannista täydennetyin elintarvikkein tai ravintolisänä.

B12-vitamiinin imeytyminen heikkenee iän myötä, ja ikääntyneiden on syytä tarkkailla riittävää B12-vitamiinin saantia. Myös erilaisissa erityistilanteissa B12-vitamiinin tarve korostuu, esimerkiksi stressin, epäsäännöllisten elämäntapojen tai yksipuolisen ruokavalion yhteydessä, tai mikäli alkoholinkäyttö on liian runsasta.

Monipuolisen B12-vitamiinin tehtävät

Monipuolinen B12-vitamiini osallistuu lukuisiin toimintoihin elimistössämme. Se edistää normaalia energiaravintoaineiden kuten proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihduntaa.

B12-vitamiini on myös välttämätön verisolujen muodostumiselle, ja sillä on keskeinen tehtävä hermoston normaalissa toiminnassa. Hyväksyttyjen terveysväitteiden mukaisesti B12-vitamiini edistää hermoston normaalia toimintaa ja normaalia veren punasolujen muodostumista. Se myös edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa, osallistuu solujen jakaantumisprosesseihin ja edistää normaaleja psykologisia toimintoja.

Vastustuskykyä ja lisää puhtia

B12-vitamiini on myös tärkeä vastustuskyvylle edistämällä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Ja ennen kaikkea, B12-vitamiini tuo lisää puhtia päivään: se auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta.

B-vitamiinit työskentelevät usein myös elimistössämme yhdessä. Esimerkiksi raskaana oleville erityisen tarpeellinen folaatti, B9-vitamiini, tarvitsee tuekseen B12-vitamiinia pystyäkseen muuntumaan elimistössä toimivaan muotoon.

Muista vesiliukoisista vitamiineista poiketen B12-vitamiini pystyy varastoitumaan elimistöömme.

Monipuolinen koostumus

VitaePro on monipuolinen ravintolisä, jonka koostumuksessa yhdistyvät astaksantiini, luteiini, zeaksantiini, boswellia serrata, seleeni, sinkki, mangaani, B1-, B12-, C-, D3- ja E-vitamiinit sekä omega-3-rasvahapot (DHA ja EPA).

Loading...
Loading...
Loading...