Eläköitynyt rehtori Sirpa Lehtonen viettää aktiivisia eläkepäiviä ilman turhia nivelvaivoja, kiitos VitaePron.
Rehtorina uransa tehnyt ja nykyisin eläkkeellä oleva Sirpa Lehtonen on ollut tyytyväinen VitaePron käyttäjä jo monien vuosien ajan. Eläkepäivillään nauttii erityisesti pitkistä aamuista ja myöhäisillan lukemisesta. Mutta näiden vastapainona Sirpalle on tärkeää huolehtia myös fyysisestä kunnostaan ja arkeen kuuluvat olennaisesti myös kävelylenkit, kuntosali ja pilates.
Erilaiset polvivaivat alkoivat kuitenkin jossain vaiheessa vaivata Sirpaa ja hän etsi apua niiden torjumiseen pitääkseen yllä aktiivisia harrastuksiaan. Portaita alas kulkeminen oli välillä vaikeaa ja puutarhatöiden tekeminen ja pihalla kyykistely oli Sirpan kuvailun mukaan ihan onnetonta. Hän oli kokeillut erilaisia keinoja oman hyvinvointinsa tukemiseen, myös VitaeProta, mutta tällöin ravintolisän käyttö oli jäänyt satunnaiseksi eikä tuonut toivottuja tuloksia.
Sirpa kuitenkin kokeili VitaeProta vielä uudelleen, ja otti tällä kertaa ravintolisän osaksi päivittäistä rutiinia. Parhaat hyödyt ravintolisästä saa, kun sitä käyttää säännöllisesti ja pidemmän aikaa, jolloin ainesosat aineosat ehtivät vaikuttamaan kehossa – myös Sirpa huomasi tämän. VitaePron aktiivinen käyttö on selvästi vaikuttanut Sirpan niveliin, ja VitaeProsta onkin vuosien mittaan tullut Sirpalle tärkeä osa oman hyvinvoinnin ja aktiivisen elämän ylläpitoa. VitaePro on erityisesti räätälöity ravintolisä nivelten ja lihasten hyvinvoinnille. VitaePron sisältämä Boswellia serrata -kasviuutteella on tutkitusti vaikutus nivelten hyvinvoinnille. Se auttaa pitämään nivelissä miellyttävän tunteen. Nyt uudistettu VitaePron koostumus tukee myös entistä paremmin lihasten terveyttä. Se sisältää entistä enemmän D-vitamiinia, joka tutkitusti edistää normaalia lihastoimintaa.
Kun liikkuminen tuntuu mukavalta eikä lihas- tai nivelvaivat harmita, sujuvat eri arkiaskareet ja harrastuksetkin paremmin. Sirpa korostaakin VitaePron arkeen tuomaa hyvää mieltä: ”Se, ettei ole vaivoja, tuo lisää iloa ja energiaa elämää!” hän toteaa.
Sirpan tavoin, jo tuhannet ja tuhannet suomalaiset ovat saaneet VitaeProsta tukea aktiivisen elämän viettoon. Jo yli 20 vuotta markkinoilla ollut VitaePro on yksi Pohjoismaiden suosituimpia ravintolisiä. Se sisältää kirjon laadukkaita ainesosia, jotka tukevat erityisesti lihasten ja nivelten hyvinvointia, vastustuskykyä sekä jaksamista. Asiakaskyselyn perusteella, 91% VitaePron pitkäaikaisista käyttäjistä kokee saaneensa tuotteesta positiivisia vaikutuksia erityisesti nivelille ja jäsenten jäykkyydelle.* Myös oman energiatason ja vastustuskyvyn koettiin olevan hyvällä tasolla VitaePron käyttäjien keskuudessa.
*Asiakaskysely 2022. N = 899 pitkäaikaista VitaePron käyttäjää.