Näin liike huolehtii kehostamme

Jokainen meistä on luotu liikkumaan. Tämä vanha viisaus käy ilmi monista sananlaskuistakin, kuten vierivä kivi ei sammaloidu tai liike on lääke. Nuorena omasta kehosta huolehtiminen ei tunnu aina niin tärkeältä, vaan liikkuminen tapahtuu kuin itsestään. Vuosien kertyessä kropasta huolehtiminen ja vaivojen ennaltaehkäisyn merkitys korostuu. Lihasvoiman lisäksi, kuntoilusta saadaan hyötyjä myös muun muassa nivelille ja sydämelle!

Lihakset pitävät meidät liikkeellä

Lihaksia ja lihasvoimaa tarvitaan, jotta voimme liikkua vaivattomasti joka päivä. Lihasvoima on suurimmillaan 25-30 vuoden iässä, mutta lihasmassa alkaa huveta jo 40-vuotiaana. Lihasmassan väheneminen johtaa siihen, että fyysinen aktiivisuus rasittaa entistä helpommin. Tutkimuksissa on osoitettu, että lihasmassa katoaminen tapahtuu noin yhden prosentin vuosivauhtia. Eri tutkimukset ovat osoittaneet, että lihasmassan katoamista voidaan kuitenkin hidastaa merkittävästi voimaharjoittelun avulla. Monet vertaavatkin siksi voimaharjoittelua kehon omaan eläkesäästämiseen – näin aktiivinen elämä onnistuu iäkkäämpänäkin.

Sydän tekee tärkeää työtä koko elämämme ajan

Sydämellä on elintärkeä tehtävä – se on verenkiertojärjestelmämme keskiössä, ja pumppaa verta koko kehomme läpi. Veri taas kierrättää happea ja ravintoaineita kehoon. Liuta tutkimuksia on osoittanut, että fyysiset ponnistelut ovat hyvän sydänterveyden kannalta tärkeitä. Jo pienet teot päivässä voivat olla terveyden kannalta merkittäviä ja ovat aina kotiin päin. Näitä pieniä valintoja voivat olla esimerkiksi portaiden valitseminen hissin sijaan ja arkiliikunnasta huolehtiminen kävely- tai uintilenkin muodossa. Kunto- tai kestävyysharjoittelun aikana elimistö tarvitsee enemmän happea, ja sydän saa harjoitusta tehokkaampaan pumppaamiseen. Verenpumppauskyvyn parantuessa myös lihasten verisuonitus paranee. Näiden verisuonten ansiosta sydän kuljettaa tehokkaammin happea. Liikkuminen vaikuttaa sydämen terveyden lisäksi myös muihin sydämen kannalta tärkeisiin kehon toimintoihin, kuten veren rasvatasoihin ja verenpaineeseen.

Hyvinvoivat nivelet mahdollistavat huolettoman liikkumisen

Kehossamme on noin 300 niveltä, jotka mahdollistavat liikkumisen. Nivelruston tarvitsemat tärkeät ravintoaineet sijaitsevat nivelnesteessä. Nivelneste liikkuu nivelessä sen taipuessa, samalla kun liikutamme niveltä. Tästä syystä on tärkeää, että niveliä käytetään, jotta ne ja nivelrustot pysyvät terveinä. Jos niveliä ei aktiivisesti liikutella, nivelnesteiden kierto on vähäisempää, vähemmän ravintoaineita kulkeutuu rustolle. Kun kuulet jonkun sormien tai polvien ”naksuvan”, kuuletkin nivelnesteen liikkeen rustoissa. Liikunta kehittää myös kehonhallintaa ja vahvistaa lihaksia, jotka edesauttavat myös nivelten hyvinvointia. Liikunta onkin parasta ennaltaehkäisevää huolenpitoa nivelille.  

Virkeä olo kannustaa liikkumaan

Hyvinvoivat nivelet, lihasten toimintakyky, energinen olo ja kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi auttavat meitä viettämään toimeliasta elämää ja nauttimaan liikkumisen ilosta. Kuten usean muunkin asian kohdalla, liikkuminen itsessään ruokkii innostusta liikkua enemmän. Fyysisellä aktiivisuudella onkin myönteinen vaikutus myös aivoihin ja mieleen: Se vapauttaa välittäjäaineita, jotka vaikuttavat mielialaan, uneen, motoriikkaan ja oppimiseen.

Kun kehomme saa kaikki sille tärkeät ravintoaineet, pysymme virkeinä ja liikunnasta nauttiminen on helpompaa. Terveellinen, monipuolinen ravinto kulkeekin liikunnan kanssa käsi kädessä. Moni suomalainen on valinnut aktiivisen elämän tueksi VitaePro-ravintolisän. VitaePro on suunniteltu pitämään meidät liikkeessä tukemalla lihasten toimintaa, nivelten hyvinvointia, sydäntä ja vireyttä. Sen pitkäaikaiset käyttäjät ovat tuotteeseen niin tyytyväisiä, että jopa 94% heistä suosittelisi ravintolisää myös muille. 

 

 

*Asiakaskysely 2020. N = 923 pitkäaikaista VitaePron käyttäjää.